Välitilinpäätös

Näin sunnuntai-illan ratoksi kirjoittelen pienen yhteenvetävän pätkän ajastani Vilnassa. Kaksi kuukautta alkaa olla takana ja saman verran on edessä.

Koti-ikävää en ole tuntenut kuin parissa pienessä yksityiskohdassa. Kun olin flunssassa ja tukkoisena, ikävöin saunaa, jossa voi löylyttää ylimääräiset taudit tuonelaan. Sanontahan menee, että jos ei sauna, viina ja terva auta, niin on hikinen, kännissä ja musta. Täällä Liettuassa saunakulttuuri on sen kaltainen, että löylyttely kuuluu kesämökkeilyyn, ei kaupunkielelyyn.
Toinen kliseinen kaipuuni on ruisleipä, johon ei ole lisätty kuminaa. Onneksi lähikaupassa on yhdenlaista tummaa täysjyväleipää, jota ei ole pilattu liiallisella maustamisella. Se ei kuitenkaan kipua kotimaisen ruisleivän tasolle, kohtalaiseksi korvikkeeksi korkeintaan.

Parasta vaihtariudessa ovat ihmiset. Tässä vaiheessa voin sanoa, että asuntola-asuminen oli minulle oikea ratkaisu. On kovinkin mukava todeta, että ihmiset ovat pohjimmiltaan melko samanmoisia, tulivatpa he miltä tahansa puolelta maailmaa. Kaikenlaisista tapakulttuurisista, kielellisistä tai muista eroista keskustelu on todella hauskaa. Parasta tässäkin on, että näistä eroista puhuminen korostaa samankaltaisuutta, ei erilaisuutta.
Vilnan kaduilla tämä samanlaisuuden korostuminen ei ole yhtä selkeää. Vaihto-opiskelija Pakistanista kertoi, ettei mene koskaan ulos pimeällä. Samalla hän kehui Suomea, jossa hän oli tuntenut olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi. Yksi negatiivinen kohtaus sattui toissapäivänä. Liettualainen tyttö heitteli jonkinmoisilla siemenillä Japanista tullutta asuntolatoveriani, koska tämä näytti erilaiselta. Täällä on vallalla jonkinmoinen kaksinaiskäsitys suvaitsevaisuudesta. Ei olla rasisteja, mutta vihataan homoja ja venäläisiä. Opiskelijoiden keskuudessa en ole tätä huomannut, mutta kuulopuheiden ja lehtijuttujen perusteella uskallan näin arvioida.

Uuteen paikkaan muuttaminen luo kuvitelmia nahkansa luomisesta tai henkilökohtaisesta uudistumisesta. Etukäteen taisin itsekin pohtia, että nyt on edessä puhdas pöytä ja kaikki on mahdollista. Teoriassa näin, mutta todellisuus on karumpi. Uusi ympäristö ei tee uutta ihmistä. Sama ihminen olen täällä kuin Suomen rajojen sisällä. Eipä tuo haittaa kamalasti: yleensä olen tullut toimeen itseni kanssa. Joistain heikkouksistani haluaisin tietysti päästä eroon, mutta muutokset eivät tapahdu lentolippuja varaamalla.
Ehkä jotain ulkokohtaisia uusia ominaisuuksia olen täällä saanut. Asuntolalla olen "se" suomalainen, joka ei puhu paljoa, pukeutuu mustaan ja kuuntelee metallimusiikkia. Mitään en ole siis muuttanut, mutta kotimaassa nämä ominaisuudet eivät pompauta esiin massasta. Liettualaiset metalliympyrät ovat muuten melko pienet. Pari viikkoa sitten kuulin elävänä liettualaista thrash metallia. Hyvin oli illan bändi Eliminator kuunnellut slayerinsä, mikä miellytti allekirjoittaneen korvaa. Ostin myös paikallisesta levykaupasta liettualaista pakanametallia tiskin alta. Obtest-yhtye soittelee nopeatempoista folk-power-metalliaan perin onnistuneesti.

Miljöönä Vilna on sopinut minulle. Pidän siitä, että kaiken ei tarvitse kiiltää ja olla niin justiinsa. Kaupungista löytyy monenmoisia kerrostumia vuosisatojen takaa sekä lähempää neuvostoajalta. Vanha kaupunki on viehättävä, joskin suuntavaiston kannalta olisi miellyttävää, jos menneiden aikojen rakennuskulttuurissa olisi suosittu suorakulmaista kaavoitusta.
Liettualainen sää ei ole vielä hellinyt keväisillä päivillä. Helmikuun alun pakkasten jälkeen keli on ollut kolea ja märkä. Tällä hetkellä kuitenkin ilmassa on hyviä merkkejä: päivälämpötila on noussut lähelle kymmentä astetta ja aurinkokin on näyttäytynyt suhteellisen usein. Paikalliset sanovat, että kevät on tänä vuonna myöhässä: lieneekö kyse ilmastonkylmenemisestä vai huonosta tuurista?

Yhteenvetävästi voisin todeta, että ensimmäinen puolikas Vilnassa on ollut onnistunut. Kaupunki ja ihmiset ovat olleet minulle hyviä. Toivottavasti olen osannut olla vastavuoroisesti hyvä heille.