perjantai 30. tammikuuta 2009

Lähdön aatonaattona: paperityöt tehtynä, pakkaus vaiheessa


Yleinen ja yhtäläinen tervehdys, ihmiset!

Vaihto-opiskeluni lähenee. Liettuan Vilna on kohteeni ja lähtöpäiväni ylihuomenna. Vielä on tekemättä joitain puhdetöitä, kuten pakkaaminen. Tavaramäärä karsiminen mahdollisuuksien rajoissa minimiinsä ei ole mieluinen urakka. Neljänkin kuukauden tavaratarpeen perinpohjainen ennakoiminen ei ole nähdäkseni mahdollista. Se, mikä ei mahdu mukaan tai unohtuu, on turhaa. Näin kai täytyy tulkita ja lohduttautua.

Ulkomaille siirtyessä myös paperitöitä saa tehdä melkoisesti. Turha kuvitellakaan lähtevänsä peräti Baltiaan ilmoittamatta siitä byrokraatille. Toisaalta kiltti byrokraatti lähettää opintotukea näitä tietoja vastaan, joten hänen mielenkiintonsa ruokkimiseen on helppo motiivi.

Opintosuunnitelman tekeminen oli yksi osio vaihtoapurahan saamisessa. Ennalta suunnittelu on tietysti perin järkevää. Muodollinen puoli oli sitten vähemmän älyllistä. Edellisen vuoden opetusohjelmien perusteella laadittuun suuntaa-antavaan suunnitelmaan hain leimoja ja allekirjoituksia kahdesta paikkaa yliopistolta. Tämän jälkeen suunnitelma kävi leimattavana Vilnassa ja palautui jälleen kauttani omalle yliopistolleni. Nyt olen muodollisesti pätevästi suunnitellut opintoni. Hyvä.

Matkavakuutukset ovat yksi kaski matkaajan kannossa. Puhtaasti markkinavetoisen vakuutusyhtiötoiminna tarkoituksenahan on kerätä vakuutusmaksuja ja olla maksamatta korvauksia. Tästäkin huolimatta otin matka- ja tavaravakuutukset, jotta voin nukkua yöni rauhassa. Jopa kuolemantapauksessa yhtiö korvaa vahingot.

Lentoliput kannattaa varata ajoissa. Oma lentelyni aikaistui sunnuntaiksi, koska maanantain lippujen hinnat enemmän kuin tuplaantuivat reilut pari viikkoa sitten. Oma moka. Toisaalta asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, ettei lentomatkailun hinnoittelu perustu mihinkään. Ei ainakaan kuljettuun matkaan, jota pidin keskeisenä muuttujana. Lentolippuja varatessaan voi ottaa erinäisiä vakuutuksia erinäisiä muuttujia varten. Esimerkiksi lentoyhtiön konkurssin varalta voi vakuuttaa matkansa. Tälle mielenrauhalle oli asetettu tällä kertaa yhdeksän euron hintalappu. Peukut pystyyn, ettei Finnair kaadu lähipäivinä, koska mielenrauha jäi ostamatta.

Tällaista blogi-soopaa on siis luvassa ainakin seuraavat neljä kuukautta. Koettakaahan kestää. Kirjoittelen taas seuraavan kerran...