Otteluraportti: Lietuvos Rytas - Zalgiris 100-94

Torstaina 14.5. Vilnan Lietuvos Rytas sekä Zalgiris Kaunasista mittelöivät Liettuan LKL-koripalloliigan neljännessä loppuottelussa. Ennen illan kamppailua finaalisarjan tilanne oli 2-1 vilnalaisille. Neljällä voitolla pääsee nostelemaan mestaruuspystiä. Tällä kertaa loppuottelun näyttämönä toimi Siemens Arena, jolle ahtautui reilut 10000 korisjännäriä.

Pelaajaesittelyjen ja kansallislaulun jälkeen ottelu pääsi alkamaan. Molemmat joukkueet esittivät alussa hermostunutta peliä. Kuvaavaa oli, että kolmen ensimmäisen minuutin jälkeen taululla komeilivat vaatimattomat 0-2 -lukemat. Alku oli siis vähintääkin tunnusteleva: tiukkaa puolustusta sekä huonoa heittopeliä. Yleisö oli kuitenkin täysillä mukana alusta lähtien, mistä osoituksena valotaulun komeilleet desibelilukemat. Yli sadan dB:n päästiin jatkuvasti.

Puoliajalle mentiin Zalgirisin johtaessa pisteellä 36-35. Vasta tauon jälkeen peli pääsi kunnolla käyntiin: taisteluilme ja heittopeli parantuivat huomattavasti. Rytas hallitsi korien alustoja läpi ottelut, Zalgiris puolestaan esitteli vakuuttavaa kolmen pisteen heittotarkkuutta. Viimeinen neljännes oli selkeästi viihdyttävin osa peliä. Pisteitäkin syntyi lähes yhtä paljon kuin ensimmäisellä puolikkaalla yhteensä (31-31).

Kolmostensa ansiosta Zalgiris repäisi jo ratkaisevan tuntoisen johdon pari minuuttia ennen loppua. Allekirjoittanut ehti olla jo varma, että voitto menee Kaunasiin. Tulos vaikutti sinetöidylle, kun seitsämän sekuntia ennen loppua Zalgiris johti kahdella pisteellä ja pääsi vapaaheittoviivalle. Toinen vapari kuitenkin lipsahti ohi ja Rytas pääsi viimeiseen hyökkäykseen. Kaukaa lähtenyt kolmonen upposi vilnalaisyleisön riemuksi 0,7 sekuntia ennen päätössummeria. Edessä oli jatkoaika.

Zalgiris aloitti ylimääräisen viisiminuuttisen terävästi. Jälleen kerran etäisyydestä lähteneillä heitoilla joukkue repi viiden pisteen kaulan. Tämän jälkeen Rytas otti tapahtumat haltuunsa: loisteliaat syötönkatkot ja nopeat vastaiskut olivat myrkkyä hieman väsähtäneelle vastustajalle. Loppulukemiksi kirjattiin siis 100-94, joilla Lietuvos Rytas pääsee yrittämään sarjan katkaisemista maanantain viidennessä osaottelussa.

Ottelun tähdet:
***Chuck Eidson (Rytas) "Alkupuoliskolla epätasainen, mutta pelasi voittavaa peliä ratkaisuhetkillä"

**Arturas Jomantas (Rytas) "Tähdet viimesekunnin tasoittavasta kolmosesta. Perusvarmaa suorittamista"

*Žygimantas Janavičius (Zalgiris) "Kaunasin pelin moottori. Syötöt löysivät perille ja kolmoset upposivat"

Maanalainen äitienpäivän aatto ohjussiilossa

Kaikkien äitien pyynnöstä eli niistä huolimatta kirjoittelen eilisestä reissustani neuvostoaikaiseen sotilastukikohtaan Zemaitijos:n kansallispuistoon. Luoteis-Liettuaan 60-luvun alussa suurella salamyhkäisyydellä rakennettuun tukikohtaan valmistui neljä ydinohjussiiloa, joista olisi pystytty laukaisemaan maailmanlopunpommeja 2000 kilometrin kantamalla. Onneksi siiloja ei päästy koskaan koeponnistamana, vaan vuonna -78 Neuvostoliitto hylkäsi tukikohdan Yhdysvaltojen kanssa solmitun sopimuksen johdosta.

Nykyään tukikohta on turistikohde, jossa viiden litan sisäänpääsymaksuun sisältyy myös ohjattu kierros maanalaisiin bunkkereihin. Selostus oli harmillisesti vain paikallisella kielellä, mutta onneksi seurueeseemme kuului myös liettuaa äidinkielenään puhuva. Näin keskeiset faktat tulivat selville myös meille vääräkielisille. Vilnasta tukikohtaan tuli etäisyyttä reilut 300 kilometriä: paljon tämän pidempiä suoraviivaisia reissuja ei Liettuassa pystykään tekemään. Viiden hengen porukka kulki vuokratulla Ford Fiestalla melko mukavasti; sopu antoi sijaa tässäkin tapauksessa.

Kokonaan käsivoimin kaivetut 22 metriä syvät ohjussiilot sekä muu maanalainen bunkkerilabyrintti valmistui 3000 sotilaan ponnisteluin vuonna -62. Allekirjoittaneen päälle bunkkerit olivat kovakouraisia: kypärälle olisi ollut käyttöä matalista ovista kuljettaessa. Bunkkeritunnelma oli kuin suoraan 30 vuoden takaa: kyriliset aakkoset rapautuneilla ja homeisilla seinillä antoivat osviittaa vuosikymmeniä sitten poistuneesta maanalaisesta armeijasta. Oppaan mukaan hylätty tukikohta ryöstettiin puhtaaksi sotilaiden poistuttua. Kierroksella nähty esinekokoelma olikin perin pieni; valtaosa tavaroista koristanee edelleen paikallisia siviiliasumuksia.

Pientä vaarantuntua löytyi vanhasta polttoainekammiosta, jossa oli tähteenä enää säiliötä kannatelleet betoniset jalustat (kuva). Ohjusten käyttämä polttoaine oli ainakin tuolloin 60-luvulla kovin helposti höyrystyvää ja vielä suuremmin terveydelle vaarallista. Oppaan mukaan kaikki "bensapuolella" hommissa olleet sotilaat ovat nyt keuhkosyöpään kuolleita. Hieman outo haju bunkkereissa kieltämättä olikin. Toisaalta 30 vuotta käyttämättä ollut maanalainen betonirakennelma haissee joka tapauksessa muulle kuin kedon kukkasille.

Reissu oli kokonaisuutenaan miellyttävä, vaikkakin puolet 14 tunnin päivästä taisimme viettää autossa istuen. Vierailu tukikohdassa oli aikamatka neuvostoliittoon ja kylmän sodan todellisuuteen, jossa ei sotilaiden tai siviilien henkiä laskettu pelon tasapainoa keikuteltaessa. Siilojen jälkeen reissun loppukevennyksenä kävimme Klaipedan satamakaupungissa ruokailemassa ja tankkaamassa menovettä autoon. Paluumatkan raukeudessa saimme sitten ihailla liettualaisia maisemia ilta-auringossa. Näkymät olivat kuin Pohjanmaalla: tasaista maastoa, metsää ja peltoa loputtomiin.

Tässä vielä kuva siilon sisältä: ohjus on todellakin poistettu paikaltaan. Pohjan kimalteet ovat tulkintani mukaan kolikoita. Omanlaisensa toivomuskaivo kai tämäkin...
(Selittävänä tekstinä tämän blogauksen ylimpään otokseen: kuvassa on ohjussiilon maanpäällinen osa: reilut 200 tonnia painava kiskoilla liikkuva betonikansi.)