Zappa-patsas ja pala sotahistoriaa

Vilnasta löytää ajoittain mukavia yllätyksiä. Frank Zappan patsas oli allekirjoittaneelle yksi tällaisista. Mainion, joskin hieman asenteellisen, matkaoppaan Liettua (Heiskanen-Lehtipuu-Puhakka) mukaan patsas on maailman ensimmäinen Zappa-muistomerkki. Vuonna 1995 pystytetyn muotokuvan on veistänyt Konstantinas Bogdanas, joka aiemmin tunnettiin neuvostojohtajien ikuistajana.

Kansallissankareiden ja arkkipiispojen patsasmassaan Zappa antaa mukavaa vaihtelua. Tiettävästi artisti ei koskaan vieraillut Vilnassa, mutta se on nähdäkseni sivuseikka. Ehkäpä tämä on juuri se oikea tapa muistaa vähintäänkin omaperäistä artistia. Yllättävä patsas yllätävälle muusikolle.


Patsas sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Vilnan vanhan kaupungin keskustasta. Paikka ei sinänsä ole erityisen hohdokas: patsastolppa koristaa pientä parkkipaikkaa. Takana oleva aita on sen sijaan maalattu asiaan kuuluvan komein värein ja aihein.

Lisämausteensa kohteelle antaa viereisen tontin ruskean harmaa talo (kuva), jonka seiniä koristavat erinäiset reiät. Matkaopas valistaa ansiokkaasti, että talo oli toisen maailmansodan aikaan Gestapon päämaja ja reiät on tuotettu tuliasein. Zappa-pyhiinvaeltajat saavat patsaan äärellä myös maistiaisen paikallista sotahistoriaa.

"Dvidesimt litu!"

Otsikon osoittamaan kiukkuiseen kehoitukseen törmää, jos huonotuurisesti ajaa ilman lippua julkisilla kulkuvälineillä. Dvidesimt litu siis tarkoittaa maksettavan sakon määrää, eli 20 litaa. Allekirjoittaneen kukkaro keveni tämän verran kuluneella viikolla. Hieman taisi sykkeenikin nousta, kun pyylevä lipuntarkastaja huusi sakkosummaa.

Liputta ajelin lähinnä siksi, että paikallinen byrokratia raksuttaa opiskelijakortteja kovin hitaasti. Opiskelija-alennusta kuukauden bussikortista saa 80 prosenttia, joten vaihtomahdollisuudettomilla kertalipuilla ajelu alkaa jo rassata. Kuukausilippu maksaa 20 litaa opiskelijalle.


Suomen hintatasoon nähden nämä taksat ovat melkoslailla halpoja. Sakko tai kuukausikortti opiskelijalle maksaa täällä osapuilleen saman verran, kuin kaksi kertalippua Jyväskylässä. Bussit ja johdinautot (eli trollikat; kuvassa) ovat keskimäärin vanhoja, mutta tuntuvat kulkevan kohtuullisen hyvin. Myöhässä yleensä, mutta linjojen tiheys korvaa tätä puutetta.

Liettuan maailman suurin ostoskeskus

Akropolis onkin sitten Vilnassa. Ja se on ostoskeskus. Melkoisen suurikin kaiken lisäksi. Lieneekö talouslama verottanut asiakaskuntaa kovinkin. Viime lauantaina ryysis ei ollut valtava, vaikka alennusmyynnit olivat käynnissä. Aivan viihtyisä paikka, vaikka vaate- ja kenkäkauppoja sieltä lähinnä löytyi. Koristelultaan paikka oli edelleen turhankin jouluinen. Onneksi pukkeja ei ollut kuitenkaan liikkeellä.


Sunnuntaina oli sitten vuorossa vierailu Trakai:hin. Paikka on Liettuan vanha pääkaupunki vuosisatojen takaa. Trakain linna on komea ilmestys. Kesäsäillä varmasti vielä komeampi. Tällä kertaa harmaa ja märkä keli laimensi kokemusta. Linnaa ympäröivät järvet olivat vielä kirkkaalla jääpeitteellä varustetut. Joitakuita pilkkijöitä oli jäille uskaltautunut. Etelämpää tulleiden vaihtareiden mielestä kovin eksoottisia olivat. Ihmettelivät, että "mitä nuo tyypit tekevät jäällä". Luulivat jään ulottuvan pohjaan saakka.


Kuten kuvista näkyy, keli on ollut tasaisen harmaa. Välillä pikkupakkasta ja toisinaan vetisempää. Kuvassa (yllä) on Vilnan vanhan kaupungin muurien ja linnoitusten rippeitä. Näitä ja monia muita katuja ja kujia on tullut kierrettyä ahkerasti. Painokin on tainnut hieman pudota, kun jalkaisin olen paljon ollut liikkeellä. Julkinen liikenne kyllä kulkee, mutta asuntolalta ei pääse aivan yliopistolle asti perille. Parin kilometrin matka hoituu kävellen nopeimmin.

Kielimuureja, kirkkoholveja sekä zeppeliinejä

Täällä sitä nyt ollaan. Sään puolesta Vilna ei ole ollut kulttuurishokki. Pakkasta on riittänyt kaikkina kolmena päivänä reilut kymmenen astetta. Muitakaan shokkihoitoja en ole saanut tai tarvinnut. Perinjuurin mukavat mentorit tulivat lentoasemalle vastaan ja ovat olleet erittäin avuliaita.

Varsinkin asuntolalla mentorit ovat olleet tarpeellisia. Neljästä vastaanottovirkailijasta ja heidän esimiehestään kukaan ei puhu englantia. Tämä on kuitenkin ensisijaisesti vaihtareille tarkoitettu asuntola. Yliopistolla majoitustoimistolla sain ohjeet, kuinka ongelma ratkeaa: tarvitsee vain etsiä joku puolalainen, joka voi puhua henkilökunnalle venäjää. Kätevää.

Opiskelijakorttihakemus piti tehdä jostain syystä pankissa. Ja takuuvuokra täytyi toimittaa toiseen pankkiin. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun maksoin laskun käteisellä pankkitiskin äärellä. Paikallisen byrokratian ratasta sain maistaa lähinnä asuntohakemukseni suhteen. Olin avuton täyttänyt hakemuksen tekstaamalla. Eihän se niin käy: otettiin uusiksi tikkukirjaimin. Samalla toimitin virkailijan ohejeistuksella pienimuotoisen asiakirjaväärennöksen päiväämällä paperin viime marraskuulle.

Kaupunki on ensinäkemältä kaunis. Pitkä historia näkyy ajan patinana ja erilaisina tyylisuuntina. Kontrasteja kaupungista löytyy. Näppituntumalta joka toinen rakennus on restauroitu ja loput rapistuvat omaa tahtiaan. Kauhean iso kirkko tuntuu löytyvän joka korttelista. Ehtivätköhän nämä vilnalaiset käymään kaikissa hengenravintoa hamuamassa, vai ovatko ne vain turistien pällisteltävinä?

Neuvostoaikaiset betonibunkkerit erottautuvat selvästi. Tyylisuunta muiden joukossa: sosialistista realismia barokin kainalossa. Neris-joen ylittävää "vihreää siltaa" koristaa edelleen sosialistiset ihanneihmiset (kuva). Duunareita ja sotilaita tiirailemassa horisonttiin. Näitä ollaan kuulemma oltu moneen otteeseen kaatamassa. Tuskinpa historiaa pystyy unohtamaan pelkästään patsaita hävittämällä. Ja toisaalta mitäs pahaa siinä on jos muurari pylvästelee ylpeänä sementtilapio kädessä?

Suuntavaistoni alkaa jo parantua päivän käveleskelyn perusteella. Vanha kaupunki suurpiirteisesti sekä parin kilometrin päässä sijaitseva asuntola alkavat jo olla piirtyneinä päänsisäiselle karttakirjalleni. Tänään on aivan vapaa päivä. Taidan lähteä pienellä ekskursiolle kaupungin ytimeen ja samoin tein syömään. Paikallista perinneruokaa ovat muuten zeppeliinit, eli yleensä lihalla täytetyt perunat smetanakastikkeessa. Ensimmäisenä iltana niitä jo maistelemaan pääsin. Hyviä olivat, varsinkin kun matkapäivän päätteeksi oli hurja nälkä.