sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kahteenveto

Nyt kun olen viettänyt jo pari viikkoa kotimaassa töitä tehden, näkisin että olen valmis listailemaan vaihtoajan plussia ja miinuksia. Tässäpä tulee...

+Laskuvarjohyppy Kaunasissa: sain adrenaliinit kiertoon, kun parin tunnin koulutuksella lähdettiin yläilmoihin.
+Ihmiset: opin tuntemaan ison liudan natiiveja sekä vaihtareita sieltä sun täältä. Oli mukavan avartava kokemus.
+Hintataso: opintotuella eleli aivan mukavasti. Lienenkö syönyt koko elämäni aikana aiemmin yhtä monta kertaa ravintolassa...
+Vilna: omalla melankolisella tavallaan kiehtova kaupunki. Turhan monta kirkkoa, mut muuten myös miljöönä mukava.
+Koripallo: liettualaiset ovat aika hurjia lajin suhteen. Taisin itsekin jonkinmoiseksi faniksi tulla. Lietuvos Rytas!

-Asuntolan käytännöt: vastaanoton mummojen alituinen kyylääminen ja ärhentely ei ollut mielekästä. Pyykkivuoro vain kerran kuussa.
-Rasismi & köyhyys: selkeimmin silmään pistävät epäkohdat. Välillä oli epämukava todeta voimattomana joidenkin asioiden menevän päin persettä.
-Paavin kaverit: tuntui kovin oudolle tavat ihmisiä joilta puuttuu kritiikki. Epäkohteliaimmat olivat toivottelemassa, että "kyllä sinä löydät vielä jumalan".
-Byrokratia: opiskelijakorttia odotin puoleen väliin lukukautta. Muutenkin asiakas tuntui olevan usein väärässä. "Maybe next week" oli liian yleinen vastaus.

...että tällaista. Kirjoittelen vielä lisää reissusta jos satun jotain mainitsemisen arvoista keksimään.