perjantai 20. maaliskuuta 2009

Odottamisen pitkä oppimäärä

Kyllä Liettua opettaa - odottamista. Opiskelijakortti olisi mukava jo saada. Vaihtoaikakin kun lähenee jo uhkaavasti puolta väliä. Erityisesti kahden seikan takia opiskelijatodistus on toivelistalla korkealla: bussikortti ja kirjasto.
Uudemmissa busseissa ja trollikoissa kertaliput leimataan ja vanhemmissa reijitetään (kuva) sellaisella tuhkakupin näköisellä rasialla. Kertalipuissa ei ole vaihtomahdollisuutta, joten kauemmalla kampuksella käydessä kuluttaa neljä lipuketta. Opiskelijan kuukausikortilla puolestaan saa ajalla miten lystää, eikä tarvitse leimata, reijittää tai pelätä lipuntarkastajaa.
Ilman opiskelijakorttia yliopiston kirjastoihin pääsee vain erityisluvalla. Lainaaminen puolestaan ei onnistu lainkaa. Vielä mitään merkittävää ei ole jäänyt lukematta, mutta esseiden kirjoituksen sekä tenttien lähestyessä kirjastoon on päästävä. Kaikkia kirjoja ei voi ostaa, vaikka hintataso onkin edukas.


Todiste ja reijite. Tähän asti opiskelijuudestani on ollut todisteena vain pankin kuitti kortin tilamisesta. Niipä olen joutunut käyttämään busseissa kertalippuja.

Kortin tilanteen selvittäminen on ollut perinjuurin työlästä. Kaikkialla saa vain vastaukseksi "normaalisti se valmistuu noin kahdessa viikossa". Tällaiset kommentit eivät kovin paljoa lämmitä, kun yrittää kysyä MIKSI kortti ei ole valmis ja MILLOIN se mahdollisesti on noudettavissa. Varsinkaan kun kortin valmistuminen on kestänyt 4-7 viikkoa.

Maanantaina sain mentorilta viestiä, että vika on löytynyt. Tiedoissa on ollu virhe. Niinpä tietysti. Virheestä ei kuitenkaan kukaan ole ottanut yhteyttä kehenkään viikkokausiin. Näin se homma etenee eli ei. Nyt kun virhe on havaittu ja korjattu, alkaa kortin valmistusprosessi uudestaan. Viimeisimpien ennusteiden mukaan vielä menee 1-2 viikkoa.

Ei kommentteja: